kotiliesi

torstai 29. syyskuuta 2011

Marjainen marenkipiirakka




Tässä on just semmoinen piirakka, jonka tekee nopeasti, kun yllätysvieraita on tulossa. Sitten vaan vastapaistettuna pöytään ja jäätelöä kaveriksi, niin nam :P
Tämä ohje on peräisin Kodin Pellervo-lehdestä, mutta hieman on tainnut ohje muuttua matkalla.

Pohja
150 g    voita
1dl        sokeria
1           kananmunan keltuainen
1           kananmuna
1 dl       vehnäjauhoja
2 dl       perunajauhoja
1 tl        leivinjauhetta

6 dl       mitä vaan marjoja/ omenaa/raparperiä tms. tai vaikka useita yhdisteltynä
2 rkl     perunajauhoja
0,5 dl    sokeria

Marenki
3          munan valkuaista
2 dl      sokeria


1. Voitele ja (korppujauhota) piirakkavuoka. (Riippuu tietysti vuoasta, irtopohjainenkin käy.)
2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
3. Lisää muna ja munan keltuainen. Vatkaa voimakkaasti.
4. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina piirakkauokaan.
5. Sekoita sokeri ja perunajauhot marjojen kanssa. Levitä piirakkapohjan päälle.
6. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 min.
7. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiiltäväksi marengiksi ja pursota/leivitä mielesi mukaan paistuneen piirakan päälle.
8. Paista piirakkaa vielä 225 asteessa n. 4 min tai kunnes marenki saa hiukan väriä.

Tarjoile tuoreeltaan ja vaikkapa vaniljajäätelön kanssa! :D

4 kommenttia:

  1. mahtavan makunen! marengin "kuvioiminen" tekee herkutteluhetkestä juhulallisemman!

    VastaaPoista
  2. Piti kokeilla jotaki vähä erilaista tuon marengin suhteen :D Tykkään kyllä myös piirakan mausta ja siitä, että ohjetta on niin helppo soveltaa. Varsinkin tuoreena tämä maistuu :P

    VastaaPoista
  3. Ihanan näkönen ja varmasti makunen; testaan kyllä joku päivä :)
    t.piia

    VastaaPoista
  4. Kokeileppa :) Ja kerro tykkäsikkö ;) Testasin muuten ristiäiskakuksi sitä kakkua mistä oli puhe. Pitää laittaa kuvia tänne, kunhan saan taas kameran käsiini :D

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta.
Pienikin merkki piipahduksestasi ilahduttaa.